Port Phillipin lahden pohjukkaan laskevan Yarrajoen suulla sijaitseva Melbourne on miljoonakaupunki Australian eteläosassa. Kaupunki perustettiin monista muista maan kaupungeista poiketen, jotka olivat alun perin vankilasiirtokuntia, suojaisan laidunmaan houkuttelemana. Vuonna 1836 kylässä oli parisen sataa ihmistä ja yli 25 000 lammasta.
Tänä päivänä kansainvälinen Melbourne tarjoaa matkailijalle valtavan määrän mahdollisuuksia näyttelyistä ja museoista aina taiteeseen, ostoksiin ja urheiluun. Liikkuminen julkisilla kulkuvälineillä on kaupungissa myös tehty helpoksi – raitiovaunut, lähijunat, jokilaivat ja taksit kuljettavat matkaajan kätevästi ympäri keskustaa ja aina ympäröiville esikaupunkialueille saakka.