Paikasta toiseen Atlantassa - Satavarma suomalainen

Paikasta toiseen Atlantassa

Teksti: Anna Maria Pajarinen / Energiakeskus Indigo

Muun muassa Matlock oikeussalidraamasarjasta tunnettu, vuonna 1847 perustettu Atlanta on Georgian osavaltion moderni pääkaupunki, jossa eteläisten osavaltioiden perinteet kohtaavat modernin nykyajan. Maailman vilkkaimman lentokentän kaupunki on myös CNN uutiskanavan, Coca-Colan pääkonttorin sekä uudistetun Coca-Cola museon kotipaikka. Ensimmäinen lasillinen tätä hiilihapotettua makusiirappijuomaa myytiin viiden centin hintaan toukokuun 8. päivä 1886 juuri Atlantassa, joten on luonnollista, että Coca-Cola museomaailma sijaitsee juuri Centennial eli Olympiapuiston laidalla tässä kaupungissa.

Tervetuloa onnelliseen maailmaan

Paikasta toiseen Atlantassa - Satavarma suomalainen
The Coca-Cola Companyn pääkonttori on Yhdysvaltain Atlantassa

Retki tässä salaisen reseptin omaavan kasviuutejuoman maailmassa kuljettaa kuplivasti ympäri kaksikerroksista, myös ympäristönsuojelun huomioon ottavaa rakennusta. Coca-Cola museomaailman ensimmäisessä kerroksessa ovat muun muassa tuotemerkin kansainväliset aarteet menneisyydestä nykypäivään saakka, vankasti suojellun reseptin holvi sekä mahdollisuus tutustua Coca-Colan tuotantoketjuun. Museon toinen kerros kertoo mahtipontisen tarinan 4D teatterin voimin ja pop-kulttuurigalleria, parhaat palat televisiomainonnasta sekä yli 60:n virvoitusjuoman maistelubaari löytyvät tältä tasolta. Ennen rakennuksesta poistumista on vielä mahdollisuus hullaantua Coca-Cola kaupassa, jossa hyllyt notkuvat merkkivaatteista sekä keräily- ja lahjaesineistä.

Luontoa, taidetta ja luonnontiedettä

Paikasta toiseen Atlantassa - Satavarma suomalainen
Georgia Aquarium akvaariotalossa asuu yli 120 000 eläintä käsittäen 500 eri lajia

Muita katsastamisen arvoisia kohteita Atlantassa ovat muun muassa High Museum of Art taidemuseo, luonnontieteen museo Fernbank Museum of Natural History sekä yksi uusimmista nähtävyyksista eli Georgia Aquarium, joka avasi virallisesti ovensa yleisölle marraskuussa 2005. Tämä maailman suurin akvaariotalo kertoo vedenalaisen maailman tarinaa yli kuudellakymmenellä näyttelyllä, joista jokainen on suunniteltu inspiroimaan, viihdyttämään ja olemaan myös opettavainen kokemus. Akvaariot kylmistä vesistä aina jokiin ja trooppisiin sukeltajiin tarjoavat vanhoja tuttuja sekä oudompia ilmestyksiä vierailijan ihmeteltäväksi.

Lisää eläimellistä menoa

Paikasta toiseen Atlantassa - Satavarma suomalainen
Atlanta Zoo on maailman vanhimman gorillan koti

Atlantan eläintarha levittäytyy 16 hehtaarin alueelle, siellä majailee nykyään yli 1000 eläintä sekä tarhan tunnetuimmat asukit eli gorillat – ehdoton vierailun paikka muun muassa lapsiperheille. Tämä Atlantan vanhin sivistyksellinen nähtävyys sai alkunsa vuonna 1889, kun kiertävä sirkus saapui kaupunkiin ikinä sieltä poistumatta taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Liikemies George Valentine Gress lunasti sirkuksen eläimet häkeissään pakkohuutokaupasta itselleen ja lahjoitti ne kaupungille. Siten avautui vielä samana vuonna Atlantan eläintarha, jonka ensimmäiset asukit olivat jaguaari, hyeena, mustakarhu, pesukarhu, meksikolainen karjusika, hirvi, gaselli, naarasleijonat, puumat, kamelit sekä erilaisia käärmeitä. Tänäpäivänä eläintarha pyrkii tarjoamaan asukeilleen luonnollisen ympäristön elää ja olla seitsemänä päivänä viikossa. Kiitospäivänä ja joulupyhinä eläimet viettävät vapaapäiviään.

Ja lapsellista menoa eläimellisen jatkeeksi

Atlantan SciTrek tiede- ja teknologiamuseo ‘katso-ja-kosketa’ seikkailuineen tai Six Flags huvipuisto verrattoman vuoristoradan kyydissä ovat viihdettä parhaimmasta päästä. Huvipuistossa voi kokea esimerkiksi Batman seikkailun Gotham Cityn maanalaisissa tunneleissa, tuntea 4G voimat ja 80 km/h vauhti vaunukyydin viedessä Lepakkoluolasta pakoon jälleen ihmisten ilmoille. Hiljaisempaa vauhtia perheen pienemmille jännityksen etsijöille on luvassa muun muassa Väiski Vemmelsäären maailmassa.

Menopeleinä juna ja linja-auto

Paikasta toiseen Atlantassa - Satavarma suomalainen
MARTA on helpoin ja kustannustehokkain tapa liikkua Atlantassa

Ja kuinka sitten liikkua Atlantassa museosta toiselle, ostoksilta nähtävyyksille tai vaikka lentokentältä hotellille? Avain kaupungissa paikasta toiseen pääsemisessä on MARTA (Metropolitan Atlanta Rapid Transit Authority), yli 91 linja-autoreittiä ja 38 juna-asemaa käsittävä julkisen liikenteen verkosto, joka on toiminnassa vuoden jokaisena päivänä. Siis matkaan ja menoksi Atlantaan!

Samankaltaiset artikkelit

  • 5 syytä matkustaa Gran Canarialle

    Miksi kannattaa lähteä Gran Canarialle lomalle? Lue viisi syytä Gran Canaria on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista, siellä asuu vajaat 900 000 ihmistä ja pyöreän saaren halkaisija on noin 50 kilometriä. Näiden faktojen lisäksi on olemassa tekijöitä, joiden vuoksi kannattaa matkustaa Gran Canarialle. Lue alta ensin 5 pointtia tai varaa heti matka Gran Canarialle! Hiekkadyynit ja…

  • Minne matkustaa maaliskuussa?

    Matkapörssi on suomalainen matkatoimisto, josta saat edulliset matkapaketit kaikkiin halutuimpiin lomakohteisiin, sekä ryhmämatkat kaikenlaisille ryhmille. Kysy tarjous ryhmällesi täältä. Maaliskuu on erinomainen aika lähteä lomalle. Monissa kohteissa kevät on jo aluillaan, mutta talvi ei ole vielä täysin ohi. Maaliskuussa voi löytää matkakohteita jokaisen makuun: lämpimiä rannikkokohteita aurinkoa kaipaaville, lumisia maisemia talviaktiviteeteista nauttiville tai henkeäsalpaavia elämyksiä…

  • Ryhmämatkat urheilujoukkueille

    Urheilujoukkueille sopivat kohteet, joissa yhdistyvät harjoitusmahdollisuudet, kilpailut ja ryhmän virkistys. Tässä on lista suosituista kohteista, sekä vinkkejä mitä ottaa huomioon joukkueen ryhmämatkan suunnittelussa. Matkapörssin ryhmämatkassa urheilujoukkueen etuna on se, että voit varata paikat ajoissa, mutta toimittaa lähtijöiden nimilistan vasta lähempänä lähtöä. Mitä urheilujoukkue voi ottaa huomioon ryhmämatkan suunnittelussa? 1. Harjoittelu- ja ottelupaikat 2. Kuljetus ja…

  • Missä on lämmintä huhtikuussa?

    Huhtikuu on täydellistä aikaa lomareissulle, sillä vaikka kevät onkin virallisesti alkanut, täällä pohjoismaissa talven kylmyys ei ole vielä täysin helpottanut. Monissa ulkomaan kohteissa huhtikuussa alkaa olla jo hyvinkin kesäistä. Huhtikuuksi tapahtuu lentojen osalta käänne: talvikohteet, kuten Kanariansaaret, jäävät pois ja tilalle tulevat mm. Välimeren kohteet. Jos kaipaat lämpöä ja aurinkoa, huhtikuu on erinomainen kuukausi lähteä…

  • Ryhmämatkat yhdistyksille

    Yhdistykset tekevät paljon erilaisia matkoja ulkomaille. Yhdistyksen ryhmämatka sujuu hyvin, kun matkan tarkoitus ja matkakohde on mietitty järkevästi. Mitkä ovat hyviä matkakohteita yhdistyksille ja mitä matkan suunnittelussa voi ottaa huomioon. Mitä yhdistys voi ottaa huomioon ryhmämatkan suunnittelussa? 1. Matkan tarkoitus 2. Osallistujien tarpeet 3. Budjetti 4. Kuljetukset ja majoitus 5. Ohjelman tasapaino 6. Oppaat ja…